sunnuntai, tammikuu 01, 2006

Uusi vuosi tuli ja meni

Hauskaa uutta vuotta itse kullekin!

Uusi vuosi menin kavereiden kanssa, jotka tulivat kylään. Meillä oli paikalla oikein rokkitähtikin, eli olkaa kateellisia. Takan sytyttäjät meinasivat polttaa koko talon ja muutenkin kaikki meni hyvin. Opetin muitakin pelaamaan Texas hold 'emiä, eli uusia uhkapelaajia on taas rekrytoitu. Hienoa.

Nyt minä taidan siirtyä mäkkiin, sillä nälkä on kova. Huomenna alkaa dietti. Kuka tietää, kuinka rankka sellainen. Toivottavasti ei ole mitään kovin pahaa dagen efteriä enää huomenna; eilen tuli otettua vähän turhankin paljon.

tiistai, joulukuu 27, 2005

Lenkkeilyä

Aloitanpa minäkin oman blogini. Miksi? Oikeastaan ihan vain itseäni varten; tämä vaikuttaa hyvältä paikalta pitää omaa päiväkirjaa. Tämä on sopivasti esillä ja sopivasti piilossa.

Kävin äsken lenkillä. Edellisen kerran kävin juuri loppukesästä, eli voin sanoa lenkkeileväni säännöllisesti.
Alkuun pelkäsin keuhkojeni räjähtävän, mutta kaikkien suureksi hämmästykseksi elän yhä. Muutenkin alkumatka oli kovin tuskaista ja päätin juosta vain lyhyen lenkin; kokonaiset 15 minuuttia tuli pistettyä tossua toisen eteen. Elättelen toiveita, että vauhtini riittäisi cooperin-testissä kolmeen kilometriin, mutta ne ajat taitavat olla takana; ja ehkä vielä edessäkin.

Minä en omista minkään maailman syke-, matka-, trippi-, kuume- tai verenpainemittaria, joten todellisesta matkasta, sykkeestä, ilmanlämpötilasta saati v-käyrästä ei ole lukuja. Matka tuntui pitkältä (ja raskaalta), syke on aina mielestäni ihan ok ja ulkona on kylmä. Mitä sitä muuta tarvitsee tietää.

Päivän statistiikka:
Pituus: 191
Paino: 86,4 (no huhhuh)
Km: ?
Cal: ?
Fat: ?
Aika: 15 min (säälittävää)

Kyllä se vielä tästä.